JanneHeikkinen11

Länsi riitelee itseään hengiltä, mutta idässä lasien kilistely jatkuu!

Yhdysvaltojen ja liberaalin demokratian maailmanlaajuinen johtaja-asema toisen maailmansodan jälkeen on perustunut vahvaan ja aktiiviseen globaaliin toimijuuteen niin rauhan, demokratian kuin ihmisoikeuksienkin edistäjänä. Yhdysvallat on ollut vahva toimija myös lukuisissa kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa ja NATO:ssa. Aktiivinen suorittaminen näissä(kin) ylikansallisissa järjestöissä on suurelta osaltaan vahvistanut Yhdysvaltojen maapallon johtajan ja esikuvan roolia erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Nykyinen asiaintila tuntuu itsestään selvyydeltä, mutta kylmän sodan huippuvuosina globaalista järjestelmästä taisteli myös kommunismi. Yhdysvaltojen ja muun lännen pitkäjänteinen yhteinen panos oli osaltaan vaikuttamassa Berliinin muurin murtumiseen, kylmän sodan päättymiseen ja liberaalin maailman voittoon lähes 30 vuotta sitten. Tästä alkoi ehdoton Yhdysvaltojen suvereeni johtajuus maailmassa – vain 30 vuotta sitten.

Nyt, vuoden 2019 tammikuussa maailmanpoliittinen tilanne näyttää lännen ja liberaalin demokratian kannalta huonommalta kuin kymmeniin vuosiin muurin murtumisen jälkeen. Yhdysvallat on presidenttinsä ansiosta sahannut ja edelleen sahaa itsestään paksuja sekä eläviä oksia irti. Trump haluaa Amerikan eristäytyvän. America first-isolationismi todellisuudessa tulee heikentämään Yhdysvaltojen ideologista ja pitkässä juoksussa myös taloudellista globaalia vaikutusvaltaa. Avoimuudelle on koko Yhdysvaltojen aiempi voittokulku paradoksaalisesti rakentunut.

Samalla, kun Yhdysvallat jakaantuu demokraattien ja republikaanien kesken sisäiseen riitelyyn ja vähentää dramaattisesti globaalia vaikutusvaltaansa, luulisi, että Euroopassa otettaisiin tällöin enemmän vastuuta ja pidettäisin liberaalin maailman lippua vahvasti pystyssä. Ei valitettavasti siltä näytä, vaan myös Euroopassa on sisäinen riitely käynnissä ja Euroopan unionin toiseksi suurin nettomaksaja Iso-Britannia on poistumassa yhteisöstä maaliskuun loppuun mennessä. Tämän siirron hulluus vaatii oman kirjoituksensa, mutta vaikka uusi kansanäänestys Brexitistä vielä toteutuisi (uusimpien mittauksien mukaan suurin osa briteistä vastustaa nykyisin EU:sta irtautumista), kalliita kuukausia valuu koko ajan hukkaan. Nyt pitäisi olla fokus huolellisesti koko Eurooppaa monitasoisesti uhkaavissa voimissa.

Lännessä on sisäinen riitely käynnissä ja näin pelilaudalla annetaan tilaa luonnollisesti niin Venäjälle, kuin myös Kiinalle. Venäjä ja sen autoritaarinen hallinto voi toimia ulkopoliittisesti edelleen vapaammin oman pillinsä mukaan, kun länsi resursoi aivan muihin asioihin, kuin kokonaiskuvaan ja suurien uhkien torjuntaan. Populismi on suistanut lännen vanhalta hyvältä uralta, jolla se on ollut tiukasti jo ainakin 30 vuotta. Venäjän toimista olen kirjoittanut useasti, en pureudu tässä nyt niihin.

Kiina on ollut taloudellinen suurvalta jo vuosia ja vuonna 2030 sen kansantalouden koko tulee olemaan jo tasoissa Yhdysvaltojen kanssa, jos molempien maiden nykyinen kasvuvauhti säilyy. Tällöin Kiinalla saattaisi hyvinkin olla jo modernimpi tuotannon pohja ja korkeampaa teknologiaa, mm. enemmän tekoälyä, kuin monella tasolla takaisin peruuttavalla ja muulta maailmalta silmät ummistavalla Yhdysvalloilla. Tällä hetkellä maailmalla, toisissa maissa tosin enemmän kuin toisissa, ovat puhuttaneet myös kiinalaisten kiinteistö- ja yrityskaupat ympäri maailman. Halutessaan Kiina voisi jo nyt aiheuttaa Yhdysvalloille suurta taloudellista vahinkoa toisenlaisia kauppoja tekemällä, mutta tällöin sulaisi myös sen omienkin omistusten arvo. Isojen toimijoiden pelissä hallaa kansantalouksille voidaan kuitenkin tehdä muutenkin, kuin kerta rysäyksellä. Taloudelliset riippuvuussuhteet Kiinaan ovat lännessä jo nyt merkittäviä.
Se jonka leipää syömme, sen lauluja laulamme.

Kiina on viime aikoina varustautunut raskaasti myös sotilaallisesti. Voimat alkavat olemaan valtavia jo muutenkin, kuin pelkästään kahden miljoonan pään kansanarmeijan kokoa ajatellen. Vielä toistaiseksi sotilaallisen voiman määrä korvaa Kiinassa laatua, eikä teknologia ole lähellekään laajassa kuvassa samaa tasoa, mitä kilpailijallaan Yhdysvalloissa. Kuitenkin, myös Kiinalla on jo lentotukialus ja mm. useita sukellusveneitä, joihin on asetettu ydinkärkiä. Ydinaseiden määrällä mitattuna Yhdysvallat ja Venäjä ovat edelleen omaa luokkaansa: molemmilla kylmän sodan osapuolilla on edelleen yli 6500 ydinkärkeä, mutta Kiinallakin niitä on tällä hetkellä jo 270-280 yksikköä. Kiina on ehdottomasti näyttänyt myös Yhdysvalloille, ettei se tilanteen tullessa suostu enää edes sotilaallisissa tilanteissa perääntymään. Vuodesta 2016 Yhdysvaltojen ja Kiinan merivoimien välillä on tapahtunut lähes 20 vaarallista välikohtausta Etelä-Kiinan merellä, jossa Yhdysvallat on perinteisesti saanut toimia varsin vapaasti. Viime vuoden syyskuussa raskaasti varustellut Yhdysvaltojen ja Kiinan laivastojen alukset (USA: Decatur, Kiina: Lanzhou) päätyivät lähimmillään vain 40 metrin päähän toisistaan. Yhdysvaltojen alus teki rajun väistöliikkeen ja törmäys onnistuttiin välttämään. Mitä olisi tapahtunut, jos jompikumpi aluksista olisi avannut tulen?

Kylmän sodan aikana Nixon ja Kissinger totesivat, että Yhdysvallat hyötyy Kiinan ja Neuvostoliiton mutkikkaista keskinäisistä suhteista. Suhteet eivät ole enää nykyään heikot. Samalla kun nämä autoritääriset mahdit vahvistuvat, länsi konttaa, eikä näytetä yhdessä tai erikseen näkevän, mitä maailmalla todellisuudessa tapahtuu. Missä on Euroopan unionin tehokas vastaisku tässä nopeasti muuttuneessa maailmassa? Vastatoimiin pitäisi ryhtyä välittömästi ja muuttuneeseen turvallisuusympäristöön pitää pikimmiten reagoida. Yksisilmäinen kiistely ja länsimaissa roihuava, strategisesti kyvyttömiä johtajia tuottava populistinen suuntaus halvaannuttaa pahimmillaan koko sen liberaalin ja vahvan maailman, joka vaurauden monelle näistä maista on todellisuudessa mahdollistanut. Laaja kuva jos kadotetaan, ohi mennään varmasti, tavalla ja toisella.

Vapaa maailma on uhanalaisimmassa tilassa vuonna 2019, kuin kymmeniin vuosiin. Tätä ei nykyään näytetä tosiasiallisesti ymmärtävän. Nyt tarvitaan todellisia arvojensa ja ihanteidensa mukaan taistelevia valtionaisia ja miehiä. Sytytyslankoja palaa monella alueella, nyt täytyy yhdistää voimat ja ymmärtää uhkat. Tulipalot pitää sammuttaa ja pestä silmälasit kurasta. Vanhat Euroopan liittolaiset jos katoavat, tulee tällöin vahvistaa sisäisiä suhteita ja yhteisiä voimia. Muutoin joku muu saapuu ja käyttää tilanteen hyödykseen. Ottajia on varmasti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Tänään luin jostakin todella osuvan havainnon liittyen Euroopan nykyiseen munattomuuteen: Eurooppa on saanut USA:n tuottaman turvallisuuden varjossa olla kohtaamatta maailmaa sellaisena kuin maailma todellisuudessa on.

Nyt Lännessä eletään vielä USA:n kiistattoman dominanssin jälkikrapulassa. Ajan oloon myös Eurooppa yhtenäistyy yhteisten vihollisten tuottaman paineen alla.

Käyttäjän JanneHeikkinen11 kuva
Janne Heikkinen

Kiitos kommentista Mika! Havainto kuulostaa erittäin järkevältä ja tilanne voi hyvinkin olla juuri tuo. Oliko aiheesta olemassa pidempi teksti jossain?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Siinä kohtaa kun unionin rahoja aletaan lapioimaan jonkinlaisina tukijaisina sotilaskalustolle, asiat menee oikeaan suuntaan. En tiedä missä mennään tässä kohtaa.

Juttu nyt vaan on semmoinen että kun muut varustautuu sotaan niin pitäisi varmaan täälläkin.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

En ole noin toiveikas. Uskon ajan oloon yhtenäisyyttä löytyvän, mutta liian hitaasti ja vähän. Kansallisvaltiot haluavat säilyttää valtikkaa omissa käsissään, mikä niillä ei ole aikoihin tai koskaan ollutkaan. Järkevä analyysiin jos kyettäisiin, älyttäisiin olevan kannattavampaa käyttää pienempää valtaa vaikuttavasta, kuin täyttä valtaa vaikuttamattomasta.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Tilanne on erittäin huolestuttava. Pahin omana elinaikanani.

Autoritarismi on nousussa joka suunnassa, mutta silti huomio pitää kuitenkin ensijaisesti kiinnittää omien ongelmien korjaamiseen.

Yleisestiottaen länsimainen demokratia on kriisissä, johtuen poliittisen järjestelmän moraalisesta ja poliittistaloudellisesta korruptiosta ("puoluekleptokratiasta").

USA:n erityisongelmana on sotateollisen kompleksin (MIC), suuryritysten ja finansiieliitin tiukka ote poliitikoista (sekä rep että dem). Tällöin mitään olennaisia uudistuksia ei pysytyä viemään eteenpäin.

EU:n ongelma em. korruption lisäksi on EU-liittovaltiohaaveessa roikkuminen, mikä voi johtaa euroalueen edessä olevan purkautumisen kautta jopa koko EU:n purkautumiseen.

Summa summarum: Poliittinen tie uudistuksiin on kokolailla tukossa molemmilla puolilla Atlanttia.

Tällöin ainoa kauttakulku uudistuksiin tulee kulkemaan jonkilaisen järjestelmän murtumisen kautta. Tällöin autoritaariset järjestelmät tulevat saavuttamaan ainakin hetkellisen yliotteen länsimaista.

Toimituksen poiminnat